DOLLICIOUS With Love&Passion

Rakkaudesta rotuun vuodesta 2003

DOLLICIOUS With Love&Passion

Rakkaudesta rotuun vuodesta 2003

 

 

 

Olen Riikka Hintikka, ja kasvatan ragdolleja kasvattajanimellä DOLLICIOUS.

Ensimmäinen ragdoll, EC FIN*Kattenbergs Apple Pie, Omppu, muutti perheeseemme kesällä 2001 ja jo samaisena syksynä olen saanut kasvattajanimeni. Toinen kissalamme kantanaaras, GIC S*Escarceo's Adrenaline, Lilli, muutti meille Ruotsista vuonna 2002. Näiden kahden kanssa aloitin myös aktiivisen näyttelyharrastuksen. Aktiivisen ragdoll-kasvatuksen olen aloittanut vuonna 2003, jolloin molemmille naaraille syntyi ensimmäiset pentueet.

Toimin FINTICAtin (Suomen TICA yhdistys) sekä ESTICATin (Eestin TICA yhdistys) yhdistysaktiivina sihteerin rooleissa, sekä Suomessa olen vastuussa FINTICAtin näyttelysihteerin tehtävistä. Näyttelyt ovat itselle koko kissaharrastuksen ajan olleet hyvä henkireikä arjen vastapainona, mutta näyttelyissä käydään aina kissojen ehdoilla. Osa kissoistani käy näyttelyissä Suomen näyttelyiden lisäksi myös ulkomailla.

Pyrin kotonani pitämään kissamääräni pienenä, joten osa pennuistani syntyy sijoituskodeissa. Tämän vuoksi myös jatkossa pentueissani on sekä naaraita, että uroksia, joille etsin yhteistyökoteja Pirkanmaan sekä Etelä-Suomen alueelta. Lisätietoja pennuistamme ja mm. sijoituksesta löydät näiltä sivuilta. Pentusuunnitelmistani, pennuistamme sekä yhteistyökotia etsivistä pennuista saa lisätietoja myös ottamalla yhteyttä yhteydenottolomakkeella tai lähettämällä sähköpostia.

Kasvatuksessa käyttämäni kissat ovat ennenkaikkea hyväluonteisia, rotumääritelmän mukaisia, rentoja, terveitä ja ihmisläheisiä riepukissoja. Panostan luonteen sekä terveyden lisäksi laajaan geenipooliin, jonka vuoksi tuon ulkomailta vuosittain uutta verta kasvatukseeni. Teen yhteistyötä sekä suomalaisten, että ulkomaalaisten kasvattajien kanssa, joten kasvatuksessani on myös muutamia yhteisomistuskissoja, jotka tulevat olemaan osa myös minun kasvatustani. Muutamat urokseni ovat käytössä myös kissalani ulkopuolisille naaraille.

 

Kasvatuksessa olevilta kissoilta testataan:

HCM, PKD ja refluksi nefropatia

Felv, Fiv ja veriryhmä

HCM1-DNA

Sekä varsinkin tuontikissoilleni teetetään laajempi Genoscoperin  geenitesti mm. värin tarkistamiseksi sekä muiden perinnöllisten sairauksien poissulkemiseksi.

Kissalassamme otetut kakkanäytteet ovat ollet puhtaita eli kissalamme kissoista ei ole löydetty matoja tai muita suolistobakteereja. Tämän takia kissojamme ei myöskään madoteta rutiinisti.

Tarvittaessa kissoistamme otetaan myös hengitystienäytteet, joilla saadaan selville hengitysteitse tarttuvat bakteerit. Nämä näytteet ovat myös olleet puhtaita.

Dollicious pentu on luovutettaessa:

Vähintään 15 viikon ikäinen ja on kaksi kertaa rokotettu PUREVAX RCP rokotteella sekä kahdesti eläinlääkärin tarkastama. Pentu on myös sirutettu ja aina mahdollisuuksien mukaan pennut muuttavat uusiin koteihinsa myös valmiiksi kastroituina/steriloituina.

Rekisteröity TICAan.

Pennunostaja saa hyvissä ajoin ennen luovutusta pentua koskevat kirjalliset ruokinta- ja hoito-ohjeet, joita käydään yhdessä läpi sekä luovutuksen yhteydessä pentukassin, jossa on tuttuja ruokia, etuseteleitä sekä leluja.

Dollicious-pennulla on aina kahden vuoden takuu perinnöllisten munuais- ja sydänsairauksien (Refluksi nefropatia & PKD, HCM) varalta sekä vuoden takuu tarttuvan vatsakalvontulehduksen eli FIPin varalta.